Ohje:Kuinka sivuja muokataan

Naruto.fi Wikistä
Versio hetkellä 7. huhtikuuta 2009 kello 14.40 – tehnyt Nuti (keskustelu | muokkaukset) (→‎Nimeämiskäytäntöjä)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Yleiskäytäntöjä

Ei manga-spoilereita

Tänne saa lisätä mitä tahansa kirosanattomasti muotoiltuna, mikä on jo tullut Naruto-animesarjassa. Koska shippuuden eli Naruton aikahyppy alkoi jo animessa, niin tämä ei pitäisi olla enää niin suuri ongelma kuin kahden vuoden filleritauon aikana. Jos asia on mainittu mangassa muttei animessa, kuten esimerkiksi se, että Sakurasta tulee lääkintäninja (jonka tosin pystyi päättelemään jo animesta, kun Sakura pyysi päästä Tsunaden oppilaaksi opiskelemaan lääketiedettä), älä kirjoita sitä tänne ennen kuin siitä on mainittu itse animessa. Jos on aivan pakko kirjoittaa jotakin tällaista, katso ohjeet näissä tilanteissa toimimiseen täältä

Ei turhaa nippelitietoa

Wikipediasta ja muualta internetistä löytyy vaikka mitä erikoista nippelitietoa Naruto-hahmoista, kuten heidän lempiruokansa, syntymäpäivä, pituus, paino, verityyppi (joka oikeasti kiinnostaa ainoastaan japanilaisia) ja hiusten väri (jonka yleensä saa selville katsomalla kuvaa). Vaikka ne kaikki onkin löydettävissä, älä lisää niitä tänne, ainakaan ennen kuin sivulla on jotakin oikeaa sisältöä.

Nimeämiskäytäntöjä

  • Nimissä käytetään japanilaista käytäntöä, eli kirjoitetaan Uzumaki Naruto, eikä länsimaalaisittain eli Naruto Uzumaki
  • Jutsut ainoastaan japaninkielisinä ja muotoon "Elementti, Jutsun Nimi no jutsu". Oikein kirjoitettuna siis "Katon, Kasumi Enbu no jutsu", ei esim. "Katon: Kasumi Enbu no Jutsu"
  • Jos jutsun nimen lopussa ei ole sanaa "jutsu", kaikki sanat preposiotioita lukuun ottamatta kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Käytännössä katsoen se tarkoittaa tässä wikissä kaikkia muita sanoja kuin sanaa "no", joka on japanin kielessä genetiivin tunnus. Siis: Ensimmäinen Osa no Toinen Osa, esimerkiksi "Suna no Yoroi".

Japanilaiset merkit

Emme pääsääntöisesti käytä kanjeja (esim. 渦), hiraganoja (esim. なると) tai katakanoja (esim. ナルト) missään, vaan käytämme nimistä romajeita, eli ihan näitä Suomessa käytettäviä aakkosia. Käytetyt esimerkit tietääkseni kaikki tarkoittavat narutoa, eli suomeksi pyörrettä. Täältä ja täältä löytyy romajista hiraganaan/katakanaa/kanjiin muuttamistyökalu.

Japanilaisia merkkejä (lähinnä kanjeja) voi kuitenkin käyttää Triviaa-osiossa, mikäli haluaa esimerkiksi korostaa esimerkiksi jonkun hahmon nimen erityismerkitystä (huomaa, että useimpien Naruto-hahmojen etunimet on kirjoitettu katakanalla ja vain harvojen kanjeilla). Esimerkkejä:

  • "Yashamarun nimi koostuu kolmesta kanjista (夜叉丸), ja ne tarkoittavat..."
  • "Gaara kaiversi hiekalla otsaansa 愛-kanjimerkin (ai, suom. 'rakkaus') symboloidakseen..."

Hyvän kuvan edellytyksiä

Tässä ohjeessa kerrotaan myöhemmin, miten kuva lisätään. Kuvia käytetään täällä wikissä ennen kaikkea havainnollistamiseen eikä niinkään sivujen koristeluun (vaikka tietysti taitavasti kuvitettu pitkä artikkeli näyttää kuvatonta kauniimmalta). Hyvä wikikuva täyttää siis seuraavat edellytykset:

  • Siisteys Hyvä wikikuva on korkealaatuinen ja selvä. Se ei tarkoita aina kovin kookasta kuvaa, vaan jo parinsadan pikselin levyisella kuvalla pötkii pitkälle, kunhan siinä ei ole mitään nuhruja. Siisteys tarkoittaa myös sitä, että kuva on otettu mahdollisimman hyvissä valaistusolosuhteissa (ei siis esimerkiksi kovin hämärässä kohtauksessa, jos mahdollista).
  • Havainnollisuus Wikikuva ei ole vain koriste, vaan se näyttää lukijalle oleellisia asioita. Vanha sanontahan sanoo, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Huolehdi siis siitä, että kuva esittää uutiskuvamaisesti jotain aiheesta mahdollisimman selkeästi.
    • Hahmojen profiilikuvissa havainnollisuus tarkoittaa useimmiten sitä, että hahmo on kuvattu niin, että kuvasta näkyy hänen luonteensa (tavallisin ilme), jonkin verran hänen vaatetustaan. Lähizoomaus kasvoihin ei kerro kovin hyvin hahmosta. Pidä myös huoli siitä, että hahmo on kuvattu mahdollisimman "tavallisessa" tilanteessa: jos hahmolla on profiilikuvassaan esimerkiksi taistelun aiheuttamia väliaikaisia naarmuja kasvoissaan, tietämätön lukija saattaa luulla, että hahmolla on useimmiten nämä naarmut!
    • Jutsujen kuvissa havainnollisuus on taas yleensä sitä, että kuvasta ilmenee hyvin jutsun "ulkomuoto" (ja/tai sen aiheuttamat seuraukset).
  • Taloudellisuus Mieti tarkasti, onko kuva hyödyllinen wikille. Esimerkiksi kuva Naruton kengän pohjasta ei ole kovin havainnollistava, eikä se tarjoa mitään oleellista tai kiinnostavaa tietoa. Jos kuitenkin pidät kuvaasi tarpeellisena, niin varmista ennen kuvan laittoa tiedostolokin hakutoiminnolla, onko kuvasta jo vastaavia versioita.
    • Jos olemassa oleva versio on kyllin siisti ja hyvä, käytä sitä. Älä kuormita palvelinta turhaan!
    • Jos olemassa oleva versio ei ole mielestäsi tarpeeksi hyvä, laita oma kuvasi vanhan kuvan päälle. Näin siivoat myös kehnoja kuvia palvelimelta. Huomioi kuitenkin, että samaa aihetta esittävistä kuvista voidaan pitää erilaisia versioita: Ei siis välttämättä tarvitse korvata Shippuuden-kuvalla kuvaa ajasta ennen aikahyppyä, jos kuvauksen kohde on muuttunut ja jossain artikkelissa halutaan näyttää molemmat kuvat! Katsohan aina ennen korvaamista, missä artikkeleissa kuvaa on käytetty!

Wikin käyttäminen

Uuden sivun tekeminen

Kun haluat tehdä uuden sivun, muokkaa sivua jolta haluat linkin tälle uudelle sivulle, ja lisää sinne

[[Uuden sivun nimi|Linkki sivulle]]

Jolloin saat seuraavaa: Linkki sivulle

Nyt klikkaamalla tätä linkkiä pääset muokkaamaan uutta sivua. Voit toki myös kirjoittaa suoraan selaimen osoitekenttään ?title=TÄHÄN_UUDEN_SIVUN_NIMI

Linkityksien käyttö

Kun teet uuden sivun tai lisäät tietoa uuteen, muista linkittää "avainsanat" oikeisiin paikkoihin. Muista kuitenkin linkittää ainoastaan sanan ensimmäinen esiintyminen artikkelissa ja myöhemmin uudestaan vain jos artikkelista tulee kovin pitkä.

Esimerkki: lisäät sivulle tekstin

Naruto tykkää Hinatasta

koska tekstissäsi mainitaan Hinata, on järkevämpää laittaa se muotoon:

Naruto tykkää [[Hyuga Hinata|Hinatasta]]

jolloin se näyttää sivulla tältä:


Naruto tykkää Hinatasta


Eli käyttäjä pystyy nyt menemään tällä linkityksellä suoraan Hinatasta kertovalle sivulle. Edellisessä esimerkissä oli siis käytetty

[[Linkin Kohde|linkin teksti]]

jos linkin kohde on sama kuin teksti jonka haluat näkyvän sivulla voit myös käyttää suoraan

[[Linkin kohde]]

Jos haluat linkittää luokkaan, toimii lisäämällä kaksoispiste luokan eteen ja pystyviivalla pystyy siis samalla tavalla nimeämään sen uudestaan:

Tämä sivu kuuluu Wikin [[:Luokka:Sanasto|sanakirjaan]]

Tekstin muotoilu

Näillä pääsee alkuun:

''Kursivoinnille kaksi heittomerkkiä''

Kursivoinnille kaksi heittomerkkiä

'''Lihavoinnille kolme heittomerkkiä'''

Lihavoinnille kolme heittomerkkiä

* Listan saa tehtyä 
* laittamalla tähden 
* rivin ensimmäiseksi merkiksi.
** Syvennyksen saa 
** tehtyä laittamalla
*** useamman tähden peräkkäin
  • Listan saa tehtyä
  • laittamalla tähden
  • rivin ensimmäiseksi merkiksi.
    • Syvennyksen saa
    • tehtyä laittamalla
      • useamman tähden peräkkäin

Otsikko

Otsikoita saa tehtyä tällä tavalla

==Otsikko==

===Alaotsikko===

====Ala-alaotsikko====

Eli edellinen näkyy sivulla näin:

Otsikko

Alaotsikko

Ala-alaotsikko

Kuvan lisäys

Lisätäksesi kuvan sivulle, se täytyy ensin ladata palvelimelle, koska emme halua että kuvia linkitetään ulkopuolisilta sivuilta, jolloin joku päivä kuvat voivat hävitä tai tilalle tulla joku ilkeän näköinen hotlinking-esto kuva. Kuvien lisääminen onnistuu vasemmalla näkyvällä Tallenna Tiedosto-linkillä. Kun kuva on ladattu palvelimelle, sitä voi käyttää seuraavasti:

[[Kuva:kuvannimi.jpg]] esimerkiksi: [[Kuva:Uzumaki_Naruto.jpg]]

Uzumaki naruto.jpg
Näytetty kuva on nyt täydessä mitassaan. Älä mieluiten käytä tätä, koska se vie älyttömän paljon tilaa. Lisätäksesi sivuille pienemmän kuvan:

[[Kuva:kuvannimi.jpg|kuvan_koko]] esim: [[Kuva: Uzumaki_Naruto.jpg|200px]]


Uzumaki naruto.jpg
Nyt kuva on 200px leveä.

Jos haluat kuvaan reunukset ja kuvatekstin voit tehdä seuraavasti:

[[Kuva:Uzumaki_naruto.jpg|thumb|left|200px|Kuvateksti]]
Kuvateksti

Ja nyt kirjoitettu teksti tulee kuvan vierelle. Suosittelemme käyttämään tätä kuvatekstillistä formaattia kuvan esittämisessä, mutta hahmoprofiileissa versiota jossa ei ole kuvatekstiä.