Ero sivun ”Hyuuga Hinata” versioiden välillä
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
[[Kuva:Hinata Lapsi.jpg|thumb|left|150px|Hinata kolmivuotiaana]]Hinata on [[Hyuuga Hiashi]]n, Hyuuga-klaanin johtajan, vanhin lapsi, ja sitä kautta tuleva Hyuuga-klaanin johtajuuden perijä. Sen vuoksi hänen isänsä koulutti häntä ankarasti jo pikkulapsesta alkaen. Jo lapsena Hinata kuitenkin vaikutti olevan jokseenkin ujo. Eräänä yönä, kun Hinata oli kolmivuotias, eräs [[Pilvikylä]]n lähetti kidnappasi hänet. Hiashi tappoi ninjan pelastaakseen Hinatan, ja lopulta tapahtumaketju johti siihen, että Hiashin kaksoisveljen [[Hyuuga Hizashi|Hizashin]] ruumis lähetettiin Pilvikylään, jottei [[Konoha]] joutuisi sotaan sitä vastaan. Huolimatta siitä millaisen uhrauksen Hiashi joutui tekemään hän alkoi pitää Hinataa heikompana kuin nuorempaa tytärtään [[Hyuuga Hanabi|Hanabia]]. Kun Hinata lopulta siirrettiin [[Yuuhi Kurenai]]n huomaan [[Team 8]]:aan, Hiashi sanoi, ettei hän piittaisi vaikka Hinata kuolisi tehtävillään, sillä klaani ei kaipaisi heikkoa johtajaa, ja että hän keskittyisi Hanabin koulutukseen. Hanabi oli nimittäin Hinataa paljon parempi, vaikka olikin viisi vuotta nuorempi. Hinata kuitenkin haluaa tehdä parhaansa ja tulla paremmaksi ninjaksi. | [[Kuva:Hinata Lapsi.jpg|thumb|left|150px|Hinata kolmivuotiaana]]Hinata on [[Hyuuga Hiashi]]n, Hyuuga-klaanin johtajan, vanhin lapsi, ja sitä kautta tuleva Hyuuga-klaanin johtajuuden perijä. Sen vuoksi hänen isänsä koulutti häntä ankarasti jo pikkulapsesta alkaen. Jo lapsena Hinata kuitenkin vaikutti olevan jokseenkin ujo. Eräänä yönä, kun Hinata oli kolmivuotias, eräs [[Pilvikylä]]n lähetti kidnappasi hänet. Hiashi tappoi ninjan pelastaakseen Hinatan, ja lopulta tapahtumaketju johti siihen, että Hiashin kaksoisveljen [[Hyuuga Hizashi|Hizashin]] ruumis lähetettiin Pilvikylään, jottei [[Konoha]] joutuisi sotaan sitä vastaan. Huolimatta siitä millaisen uhrauksen Hiashi joutui tekemään hän alkoi pitää Hinataa heikompana kuin nuorempaa tytärtään [[Hyuuga Hanabi|Hanabia]]. Kun Hinata lopulta siirrettiin [[Yuuhi Kurenai]]n huomaan [[Team 8]]:aan, Hiashi sanoi, ettei hän piittaisi vaikka Hinata kuolisi tehtävillään, sillä klaani ei kaipaisi heikkoa johtajaa, ja että hän keskittyisi Hanabin koulutukseen. Hanabi oli nimittäin Hinataa paljon parempi, vaikka olikin viisi vuotta nuorempi. Hinata kuitenkin haluaa tehdä parhaansa ja tulla paremmaksi ninjaksi. | ||
| − | == | + | ==Luonne== |
| − | Hinata on | + | [[Kuva:Hyuga Hinata.jpg|thumb|left|150px|Hinata ennen aikahyppyä]] Hinata on yleisesti ottaen luonteeltaan hyvin kiltti, empaattinen ja lempeä, ja hän käyttää useimmista kohtaamistaan ihmisistä kohteliaisuusliitteitä (kuten ''-sania'' ja ''-kunia''). Hän ei pidä siitä, että hän näkee jotakuta satutettavan (mitä [[Hyuuga Neji|Neji]] piti aikoinaan vikana), eikä hän pidä myöskään kilpailemisesta tai taistelusta. Johtuen siitä että Hiashi pitää tytärtään kehnona, Hinatalla on ajoittain melko huono itseluottamus, ja huolimatta kovasta koulutuksesta hän tekee usein virheitä tehtävillään. Hinata ymmärtää hyvin ihmisiä jotka kärsivät tuskia, ja hän on niitä harvoja ihmisiä jotka ymmärtävät, miten tuskainen [[Naruto]]n lapsuus oli. Hinata yleensä miettii huolellisesti tilanteita ennen toimintaa, jotta hän pärjäisi kovissakin paikoissa. |
| − | + | Hinata on ollut ihastunut Narutoon jo monta vuotta. Hinata ihailee tämän päättäväisyyttä ja itseluottamusta. Alussa Hinata on hieman epävarma itsestään, mutta Naruton kannustamana Hinata oppii luottamaan itseensä ja taitoihinsa. | |
| + | ==Osa I== | ||
| + | {{TODO|Osa=Osion}} | ||
Kerran, kun Naruto, Hinata, Shino, Kiba sekä Akamaru olivat tehtäväreissullaan hakemassa hyönteistä, jolla saataisiin Sasuke takaisin, Hinata meni myöhään, keskellä yötä ulos harjoittelemaan. Harjoittelu keskeytyi, sillä Naruto ilmaantui paikalle. Naruto ei kuitenkaan tunnistanut näkemäänsä henkilöä Hinataksi, vaikka Hinatan vaatteet olivat lähettyvillä. Seuraavana päivänä, Naruto puhui siitä, kuinka oli nähnyt "ylisöpön tytön, joka tanssi vetten yllä", Hinata punastui. | Kerran, kun Naruto, Hinata, Shino, Kiba sekä Akamaru olivat tehtäväreissullaan hakemassa hyönteistä, jolla saataisiin Sasuke takaisin, Hinata meni myöhään, keskellä yötä ulos harjoittelemaan. Harjoittelu keskeytyi, sillä Naruto ilmaantui paikalle. Naruto ei kuitenkaan tunnistanut näkemäänsä henkilöä Hinataksi, vaikka Hinatan vaatteet olivat lähettyvillä. Seuraavana päivänä, Naruto puhui siitä, kuinka oli nähnyt "ylisöpön tytön, joka tanssi vetten yllä", Hinata punastui. | ||
| − | == | + | ==Osa II== |
| − | + | {{TODO|Osa=Osion}} | |
Naruton ollessa harjoittelumatkalla [[Jiraiya]]n kanssa Hinata ylennettiin geninistä chuuniniksi. Paluun takaisin sarjaan hän teki hiukan myöhemmin yhdessä Inuzuka Kiban ja Aburame Shinon kanssa. Hinatalla oli tuolloin erilaiset vaatteet ja hän oli kasvanut hiukan. Hänen hiuksensakin olivat kasvaneet erikoislyhyistä pitkiksi. Hinatan luonne pysyi kuitenkin likipitäen samanlaisena kuin ennen aikahyppyä: hän oli yhä tolkuttoman ujo eikä kyennyt katsomaankaan Narutoon punastelematta ja pyörtymättä. | Naruton ollessa harjoittelumatkalla [[Jiraiya]]n kanssa Hinata ylennettiin geninistä chuuniniksi. Paluun takaisin sarjaan hän teki hiukan myöhemmin yhdessä Inuzuka Kiban ja Aburame Shinon kanssa. Hinatalla oli tuolloin erilaiset vaatteet ja hän oli kasvanut hiukan. Hänen hiuksensakin olivat kasvaneet erikoislyhyistä pitkiksi. Hinatan luonne pysyi kuitenkin likipitäen samanlaisena kuin ennen aikahyppyä: hän oli yhä tolkuttoman ujo eikä kyennyt katsomaankaan Narutoon punastelematta ja pyörtymättä. | ||
{{S1}}Mangan luvussa 437 [[Pain]] vahingoitti Hinataa vakavasti tämän tultua puolustamaan Narutoa. Ennen kuin Hinata hyökkäsi Painin kimppuun, hän kertoi Narutolle ensi kertaa koskaan ihailevansa ja rakastavansa tätä. Tyttö ei kuitenkaan tuottanut mitään ongelmia Painille, vaan Pain iski häneen [[Shinra Tensei]] -jutsulla ja vahingoitti tätä. Hinatan tunnustus ja uhraus saivat Naruton raivostumaan totaallisesti Painille ja muuttumaan kuusihäntäiseen [[Kyuubi]]-hahmoonsa. Nejin kuitenkin löydettyä Hinatan ja Sakuran hoidettua tätä hän kuitenkin selvisi hengissä Painin käsittelystä.{{S2}} | {{S1}}Mangan luvussa 437 [[Pain]] vahingoitti Hinataa vakavasti tämän tultua puolustamaan Narutoa. Ennen kuin Hinata hyökkäsi Painin kimppuun, hän kertoi Narutolle ensi kertaa koskaan ihailevansa ja rakastavansa tätä. Tyttö ei kuitenkaan tuottanut mitään ongelmia Painille, vaan Pain iski häneen [[Shinra Tensei]] -jutsulla ja vahingoitti tätä. Hinatan tunnustus ja uhraus saivat Naruton raivostumaan totaallisesti Painille ja muuttumaan kuusihäntäiseen [[Kyuubi]]-hahmoonsa. Nejin kuitenkin löydettyä Hinatan ja Sakuran hoidettua tätä hän kuitenkin selvisi hengissä Painin käsittelystä.{{S2}} | ||
| + | ==Taidot== | ||
| + | {{TODO|Osa=Osion}} | ||
| + | Vaikka Hinata onkin [[Hyuuga]]n pääsuvun perijä, muut Hyuugat eivät pidä Hinataa suuressakaan arvossa, sillä hän ei [[Byakugan|Byakuganistaan]] huolimatta ole kovin pätevä ninja. Hinata harjoittelee todella paljon, mutta tekee yleensä paljon virheitä tehtävien aikana. Hänen virheensä näyttäisivät kuitenkin johtuvan enemmän itseluottamuksen kuin taitojen puutteesta. Hän yrittää jatkuvasti parantaa itseään ninjana ja ihmisenä eikä anna periksi jos vain saa hivenenkin luottamusta taakseen. Hinata käyttää aseinaan Byakugania sekä siihen yhdistettyä [[Jyuken]]-taistelumenetelmää, joka pyrkii tuhoamaan vastustajan sisäelimiä ja [[Chakra|chakrantuottamista]]. Myöhemmin hän harjoittelee ahkerasti ja kehittää itselleen [[Shogu Hakke Rokujuuyonshou|oman jutsun]], jossa käytetään hyväksi Jyukenia. | ||
| + | |||
==Triviaa== | ==Triviaa== | ||
*Sana "hinata" tarkoittaa suomeksi 'aurinkoista paikkaa'. Sekä sana "hyuuga" (joka tarkoittaa suomeksi 'kohti aurinkoa') että sana "hinata" voidaan kirjoittaa täsmälleen samoilla kanjeilla (日向). | *Sana "hinata" tarkoittaa suomeksi 'aurinkoista paikkaa'. Sekä sana "hyuuga" (joka tarkoittaa suomeksi 'kohti aurinkoa') että sana "hinata" voidaan kirjoittaa täsmälleen samoilla kanjeilla (日向). | ||
