Ero sivun ”Nagato” versioiden välillä

Naruto.fi Wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
−
===Tausta===
+
==Tausta==
 +
===Varhainen lapsuus===
 +
Nagato oli alun perin lapsi ninjasodan raunioittamassa [[Sadekylä]]ssä. Eräänä yönä sodan aikana kaksi [[konoha]]laista ninjaa murtautui nuoren Nagaton ja hänen vanhempiensa kotiin etsimään ruokaa, sillä he luulivat, että asunto oli hylätty. Nagaton vanhemmat taas uskoivat, että ninjat aikoivat tappaa heidät, joten he päättivät hyökätä ensin heidän kimppuunsa, jotta Nagato pääsisi pakoon. Konohalaisninjat taas luulivat Nagaton vanhempia vihollisninjoiksi ja tappoivat heidät. Nagato puolestaan kauhistui vanhempiensa kuolemaa ja aktivoi tunnekuohuissaan ensi kertaa [[Rin'negan]]insa, jolla hän sitten tappoi taas konohalaisninjat. Myöhemmin Nagato muisteli tätä tapahtumaa "ensimmäisenä elämänsä suurena tuskana".<ref>Mangan 444. luku</ref>

Kun Nagatolla ei enää ollut mitään mitä kutsua perheeksi, vanhempansa haudattuaan hän lähti vähin varustein harhailemaan päämäärättä. Hänen vastaansa tuli kulkukoira, jonka kanssa hän ystävystyi ja jolle hän antoi nimeksi Chibi (''suom. pieni''). Myöhemmin hän tapasi [[Konan]]in ja [[Yahiko]]n, jotka olivat myös sodan orpouttamia lapsia. He alkoivat ryhmänä huolehtia toinen toisistaan<ref>Mangan 372. luku, sivu 9</ref>. Eräänä päivänä kolmikko sitten päätyi [[Sannin]]ien ja [[Hanzou]]n väliseen ristituleen, minkä seurauksena Chibi kuoli Nagaton käsivarsille. Tapauksen näkeminen kiivastutti Yahikon, joka ilmoitti, että hänestä tulisi joskus maailman jumala ja että hän pistäisi pisteen tälle kaikelle hulluudelle. Tästä unelmasta tuli myöhemmin myös Nagaton unelma.
+
Kun Nagatolla ei enää ollut mitään mitä kutsua perheeksi, vanhempansa haudattuaan hän lähti vähin varustein harhailemaan päämäärättä. Hänen vastaansa tuli kulkukoira, jonka kanssa hän ystävystyi ja jolle hän antoi nimeksi Chibi (''suom. pieni''). Myöhemmin hän tapasi [[Konan]]in ja [[Yahiko]]n, jotka olivat myös sodan orpouttamia lapsia. He alkoivat ryhmänä huolehtia toinen toisistaan<ref>Mangan 372. luku, sivu 9</ref>.
 +
===Sanninien kohtaaminen===
 +
 +
Eräänä päivänä kolmikko sitten päätyi [[Sannin]]ien ja [[Hanzou]]n väliseen ristituleen, minkä seurauksena Chibi kuoli Nagaton käsivarsille. Tapauksen näkeminen kiivastutti Yahikon, joka ilmoitti, että hänestä tulisi joskus maailman jumala ja että hän pistäisi pisteen tälle kaikelle hulluudelle. Tästä unelmasta tuli myöhemmin myös Nagaton unelma.
 +
Kun sota viimein päättyi, orpokolmikko tapasi Sanninit uudelleen. Tällä kertaa Sanninit olivat varsin haluttomia auttamaan heitä: [[Orochimaru]] jopa ehdotti, että lapset tapettaisiin, jotta heidän ei enää tarvitsisi kärsiä. Lopulta kuitenkin [[Jiraiya]] päätti pitää lapsista jonkin aikaa huolta.

Kun he kaikki neljä, orvot ja Jiraiya, olivat eräänä iltana yhdessä syömässä illallista, Nagato pillahti itkuun, koska illallisen syöminen muistutti häntä hänen perheestään. Hän myöhemmin karkasi pois talosta Yahikon kanssa. Kaksikko kohtasi [[Kivikylä]] ninjan, joka satutti Yahikoa. Kauhuissaan Nagato aktivoi taas Rin'neganinsa ja tappoi vihollisninjan. Tapaus säikäytti häntä valtavasti. Jiraiya kertoi myös Nagatolle hänen silmistään ja sanoi, että silmien avulla voisi tuoda sen rauhan, jota he molemmat ovat kaivanneet maailmaan. Jiraiya päätti myös silloin kouluttaa Konania, Nagatoa ja Yahikoa [[ninjutsu]]ssa. Kolmen vuoden koulutuksen jälkeen Jiraiya totesi, että lapset olivat kyllin taitavia pärjätäkseen itsekseen, ja päätti tulla tapaamaan heitä uudelleen, kun he olisivat kasvaneet aikuisiksi.

===Sadekylän sisällissota===
 +
Myöhemmin Jiraiya uskoi, että Nagato ystävineen olisi kuollut hämärissä olosuhteissa<ref>Mangan 372. luku, sivu 07</ref>, mutta se ei ole totuus. Tosiasiassa Nagato, Konan ja Yahiko olivat aikuisiksi kasvettuaan perustaneet jengin, jolla he yrittivät ajaa rauhanasiaa, jota Jiraiyakin kannatti. He saivat sadekyläläisistä lukuisia kannattajia, ja Yahiko oli heidän joukkonsa johtaja. Valitettavasti kuitenki Hanzou piti Yahikon jengiä uhkana omalle imperiumilleen, joten hän juonitteli yhdessä [[Danzou]]n ja tämän [[Ne|Root]]-järjestön kanssa keinon eliminoida jengin. Hanzou huijasi Yahikon jengeineen "rauhanneuvotteluihin", jotka käytäisiin [[Tulimaa]]n, [[Tuulimaa]]n ja [[Maamaa]]n välillä. "Neuvotteluissa" Hanzou kuitenkin otti Konanin panttivangikseen, ja naisen henkeä uhaten Hanzou määräsi Nagaton tappamaan Yahikon. Nagato kauhisteli päätöksentekoa, eikä asiaa auttanut se, että sekä Konan että Yahiko tarjosivat omaa henkeään alttiiksei toisen hengen puolesta. Nagato kiemurteli yhä päätöksessään, kunnes Yahiko painoi väkisin Nagaton yhä pitelemän kunain omaan rintaansa. Juuri ennen kuolemaansa Yahiko käski Nagatoa selviytymään, sillä hän uskoi, että Nagatosta tulisi vielä maailman pelastaja. Tätä tapahtumaa Nagato piti myöhemmin "toisena elämänsä suurena tuskana".

Kun Yahiko oli kuollut, Hanzou määräsi myös Nagaton tapettavaksi, mutta Nagato onnistui karkottamaan lentävät kunait [[Shinra Tensei]]-jutsullaan. Kun Nagato oli vapauttanut Konanin, Hanzou nappasi Nagaton ja asensi tämän liepeille [[Aseer#Räjähtävä sinetti|räjähtäviä sinettejä]], jotka räjähtäessään polttivat Nagaton jalat ja kädet vakavasti. Kuitenkin Nagato jatkoi taisteluaan ja määräsi Konanin viemään itsensä ja Yahikon ruumiin turvaan. Konanin aneluista huolimatta Nagato käytti seuraavaksi [[Kuchiyose, Gedou Mazou]]-tekniikkaa ja niitti sillä paljon sekä Hanzoun että Danzoun joukkoja, joskin molempien joukkojen johtajat onnistuivat pakenemaan jutsulta. Kuitenkin jutsu jätti Nagaton riutuneeksi, ja hänen selkäänsä oli jäänyt lukuisia chakranvälittimiä. Myös hänen raajansa olivat palaneet. Luultavasti tästä syystä Nagato käytti myöhemmin robottiajoneuvoaan. Jengin johtajuus siirtyi Nagatolle, joka teki viillon omaan otsasuojukseen osoittaakseen, että hän kapinoi Sadekylän entistä hallintoa vastaan ja että hän on alkanut opettaa omaa "tuskan kautta valaistumisen oppia".
−
Myöhemmin Nagato johti toista osapuolta Sadekylän sisällissodassa ja johti oman puolensa voittoon. Tämän voiton vuoksi Nagatoa eli nyttemmin nimettyä Painia ylistetään Sadekylässä, ja ihmiset pitävät häntä jopa myyttinä. Siellä Painia sanotaankin jumalaksi. Pain ei siis ole oikeastaan nukenin (toisin kuin muut Akatsukin jäsenet Konania lukuun ottamatta), vaan oman kylänsä johtaja. Itse asiassa Painin kanssa samaan osapuoleen kuuluvat sadekyläläiset ovat tehneet otsasuojukseensa viillon akatsukilaiseen tapaan merkiksi voitosta.
+
Jossain vaiheessa Nagato otti itselleen lempinimen "Pain", johti oman jenginsä voittoon sisällissodassa ja salamurhasi Hanzoun. Hän myös järjestelmällisesti tappoi kaikki suorassa liitossa Hanzouhon olleet, ja näin myöten hän pääsi Sadekylän johtakjaksi. Tämän voiton vuoksi Nagatoa eli nyttemmin nimettyä Painia ylistetään Sadekylässä, ja ihmiset pitävät häntä jopa myyttinä. Siellä Painia sanotaankin jumalaksi. Pain ei siis ole oikeastaan nukenin (toisin kuin muut Akatsukin jäsenet Konania lukuun ottamatta), vaan oman kylänsä johtaja. Itse asiassa Painin kanssa samaan osapuoleen kuuluvat sadekyläläiset ovat tehneet otsasuojukseensa viillon akatsukilaiseen tapaan merkiksi voitosta ja kapinallisuudesta.
−
===Nykyaika ja nykyiset tavoitteet===
+
==Nykyaika ja nykyiset tavoitteet==
Nagatona ollessaan Pain oli hyvin herkkä mutta lempeä, mutta vanhempana hänestä tuli kylmäverinen murhaaja. Hän uskoo, että hänen lapsuutensa traumat (sota Sademaassa) valaisivat hänelle, mitä kipu oikeasti on, ja että tämä "valaistuminen" on tehnyt hänestä pyhimyksen eikä pelkän ihmisen. Pain aikoo kerätä yhdessä Akatsukin kanssa kaikki [[bijuu]]t, jotta saataisiin luotua ase, jonka aiheuttama tuho ja kipu pelottaisivat ihmisiä niin, että he pysyisivät ainakin jaksoittain rauhassa eivätkä sotisi. Pain nimittäin uskoo, etteivät ihmiset voi koskaan ymmärtää toisiaan, vaan ainoa tapa saada ihmiset rauhaan on opettaa heille, mitä on kipu. Pain onkin nimittänyt itsensä "Rauhan jumalaksi".