Ero sivun ”Gaara” versioiden välillä

Naruto.fi Wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seuraavan kuuden vuoden ajan Gaaran kimppuun hyökkäsi jatkuvasti murhaajia, jotka hänen isänsä oli lähettänyt, mutta lopulta hän luopui murha-aikeistaan tajuttuaan, että Gaara oli sittenkin hyvä työkalu (ks. Luonne). Kukaan ei onnistunut tappamaan Gaaraa, koska hänen voimansa olivat niin suuret, ettei murhaajista ollut hänelle mitään vastusta.

−
==Ennen aikahyppyä==
+
==Persoona==
 +
Lapsena Gaara yritti olla pelottavuudestaan huolimatta kiltti ja ystävällinen muille saadakseen ystäviä, mutta kun Yashamaru kertoi hänelle muutamia tiettyjä asioita ennen kuolemaansa, Gaara muuttui tyystin. Hän alkoi välittää vain itsestään, ja hän muuttui kieroutuneeksi ja miltei kokonaan hiljaiseksi. Hän alkoi inhota kaikkia muita paitsi itseään ja "äitiään" (jona hän piti päässään olevaa Shukakun ääntä). Hän alkoi kokea mielihyvää elollisten olentojen (kuten murhaajiensa ja muiden uhkaajiensa) tappamisesta ja löysi siitä syyn olemassaololleen. Lisäksi Shukaku pahensi hänen verenhimoaan. Myös unettomuus, jonka Shukaku aiheutti, lisäsi Gaaran epävakautta ja intoa tappaa ja tuhota muita olentoja. Näihin aikoihin Gaaran isä tajusi, että Gaara oli sittenkin hyvä ase, ja lopetti salamurha-aikeet.
 +
 +
Gaaran lapsuus muistutti [[Uzumaki Naruto]]n lapsuutta sillä erotuksella, että Gaara kärsi pahemmasta ystävien puutteesta kuin Naruto. Molemmat olivat yksinäisiä ja halusivat tulla huomatuiksi ja rakastetuiksi yksilöiksi sekä vapaiksi toisten ennakkoluuloista. He halusivat olla yksilöitä eikä vain hirviöiden säilöjä, mikä ajoi molemmat heistä tavalla tai toisella epätoivoiseen tilaan: Naruto alkoi tehdä kolttosia, Gaara taas varmisteli olemassaoloaan tappamalla jokaisen, joka ärsytti tai uhkasi häntä. Naruto kuitenkin lopulta ystävystyi [[Umino Iruka]]n ja [[Team 7]]:n kanssa, kun taas Gaara kieltäytyi luottamasta kehenkään.
 +
 +
Lopulta, kun Naruto päihitti Gaaran ja sanoi tälle pari sanaa, Gaara hämmästyi, kun hän tajusi Naruton tietävän sen saman tuskan, josta Gaara oli kärsinyt koko elämänsä. Kenties vielä enemmän hän ällistyi siitä, että Naruto silti halusi päästä tunnetuksi ihmisenä eikä hirviön säilönä, onnistui saamaan ystäviä ja huolehti läheisistään. Kun Gaara tajusi, että hän oli luovuttanut liian helposti, hän päätti seurata Naruton jalanjälkiä ja yrittää tulla Hiekkakylän Kazekageksi, jotta hän voisi auttaa kyläänsä ja tulla siten tunnetuksi ihmisenä. Seuraavien vuosien aikana Gaara oppikin luottamaan omiin voimiinsa Shukakun voimien sijasta.
 +
 +
Lopulta Gaara ystävystyi Naruton lisäksi Rock Leen kanssa.
 +
 +
==Osa I==
===Chuuninkokeet===
===Chuuninkokeet===
[[Kuva:Gaara.jpg|thumb|left|200px|Gaara ennen aikahyppyä]]Gaara osallistui yhdessä [[Kankurou]]n ja [[Temari]]n kanssa [[Konoha]]ssa järjestettyihin [[Tarina:Chuunintesti|Chuuninkokeisiin]]. Saavuttuaan kylään, [[Konohamaru]] juoksi vahingossa Kankuroua päin, joka alkoi kiusata Konohamarua ja [[Naruto]]a. Gaara kuitenkin ilmestyi viereiseen puuhun käskien Kankuroua lopettamaan. Kaikki paikalla olleet säikähtivät, sillä kukaan ei ollut huomannut Gaaran saapumista. Tämä teki vaikutuksen jopa [[Sasuke]]en, joka vertasi Gaaran nopeutta ja hiljaisuutta [[Kakashi]]in. Myöhemmin, kokeiden ensimmäisessä osuudessa, Gaara käytti hiekasta luomaansa [[Daisan no Me|"kolmatta silmää"]] saadakseen oikeat vastaukset kokeissa.

Myöhemmin Hiekkasisarukset ilmestyivät sarjassa, kun heistä tuli opettajia Sunaan juuri perustettuun [[ninja-akatemia]]an. Gaara otti itselleen ainoastaan yhden oppilaan, sen ainoan, joka suostui olemaan vapaaehtoisesti hänen opetuksessaan: [[Matsuri]]n. Koska Matsuri pelkäsi vanhempiensa murhan jälkeen aseita, Gaara koulutti hänet käyttämään [[Aseet#Jouhyou|jouhyou]]-nimistä asetta (pitkä köysi, jonka päässä on eräänlainen iso tikka). Kun itseään [[Shitenshounin]]iksi kutsuva ryhmä kidnappasi Matsuri saadakseen Gaaran, Hiekkakylä kutsui konohalaisia apuun. Jätettyään Temarin taistelemaan [[Kujaku]]a vastaan ja Kankuroun [[Ryuugan]]ia vastaan, Gaara taisteli ensin [[Suiko]]a vastaan ja hyökkäsi myöhemmin Shintenshounenin johtajan, [[Houki]]n, kimppuun, mutta jäi itse vangiksi. Paetakseen vankasta sellistään Gaara teki osittaisen Shukaku-muodonmuutoksen ja herätti tahattomasti henkiin [[Takumi]]-kylän salaisen aseen, [[Seimei]]n. Myöhemmin Gaara tappoi Seimein Shukakun keihäällä ja viimeisteli hänet vielä varmuuden vuoksi [[Sabaku Taisou]]lla.

==Shippuuden==
+
==Osa II==
===[[Tarina:Pelastakaa Gaara|Pelastakaa Gaara]]===

[[Kuva:Gaara Taisteluasu.JPG|right|thumb|Gaara taisteli tässä asussa [[Deidara]]a vastaan. Gaara käyttää lisäksi Shippuudenissa mustaa tunika-housuasua, joka on kuin [[Kankurou]]n perusasu ilman kuvioita.]]

[[Kakashi]]n ja [[Maito Gai|Guyn]] tiimit lähtivät pelastamaan Gaaraa, mutta he pääsivät paikalle liian myöhään: Akatsuki oli ehtinyt jo imeä Shukakun Gaarasta, mihin Gaara kuoli. Kylän vanhin, [[Chiyo]], herätti voimillaan Gaaran henkiin ja uhrasi itsensä. Gaara heräsi henkiin ja havaitsi, että hänen konohalaiset ystävänsä sekä lukuisat Kazekageaan etsineet hiekkakyläläiset seisoivat valtavana massana hänen ympärillään haluten tietää, oliko Gaara kunnossa. Gaara tunsi ensi kertaa eläessään, että häntä todella rakastettiin eikä hän ollut yksin. [[Jakso 252|Shippuudenin jaksossa 32]] Gaara palasi takaisin kyläänsä, ja Konohan ninjat lähtivät takaisin kotiin mukanaan hiekkakyläläisten kiitollisuus ja uhkaava uutinen Akatsukista.

Gaaran kyky hallita hiekkaa ja supikoiramaiset silmärenkaat eivät kuitenkaan kadonneet Shukakun poistumisen myötä, vaan Shippuudenin jaksossa 32 nähdään, kun Gaara ohjaa hiekan avulla Naruton kättä vihjatakseen tätä kättelemään itseään. Naruto nimittäin arasteli hyvästelyä, sillä hän ei pitänyt itseään kyllin arvollisena sellaiseen. [[Masashi Kishimoto]] onkin vahvistanut kolmannessa hahmo-oppaassaan, ettei Gaaran hiekkakyvyt tai silmärenkaat koskaan katoa, vaikka Shukaku olikin karkotettu hänestä. Toisaalta Shukakun poistaminen sai aikaan sen, että nyt Gaaran henkinen tasapaino on vakautunut ja ettei hänestä ole Shukakun vuoksi enää uhkaa hiekkakyläläisille. Näin ollen Gaara kykenee luultavasti olemaan entistä luotetumpi johtaja hiekkakyläläisille. Mutta Gaaralla ei ole enään automaattista [[Suna no Tate|Hiekkakilpeä]] Jonka Shukaku hänelle oli tuonut. Vaan Gaara joutui itse puolustamaan itseään hiekalla.
+
Gaaran kyky hallita hiekkaa ja supikoiramaiset silmärenkaat eivät kuitenkaan kadonneet Shukakun poistumisen myötä, vaan Shippuudenin jaksossa 32 nähdään, kun Gaara ohjaa hiekan avulla Naruton kättä vihjatakseen tätä kättelemään itseään. Naruto nimittäin arasteli hyvästelyä, sillä hän ei pitänyt itseään kyllin arvollisena sellaiseen. [[Masashi Kishimoto]] onkin vahvistanut kolmannessa hahmo-oppaassaan, ettei Gaaran hiekkakyvyt tai silmärenkaat koskaan katoa, vaikka Shukaku olikin karkotettu hänestä. Toisaalta Shukakun poistaminen sai aikaan sen, että nyt Gaaran henkinen tasapaino on vakautunut ja ettei hänestä ole Shukakun vuoksi enää uhkaa hiekkakyläläisille. Näin ollen Gaara kykenee luultavasti olemaan entistä luotetumpi johtaja hiekkakyläläisille. Hänellä ei kuitenkaan todennäköisesti ole enää automaattista [[Suna no Tate|hiekkakilpeä]], jonka Shukaku hänelle oli tuonut, vaan hän joutui itse puolustamaan itseään hiekalla.

==Kyvyt==
==Kyvyt==