Ero sivun ”Sai” versioiden välillä

Naruto.fi Wikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p
Sai on peitenimi, jonka hän sai ennen liittymistään Team Kakashiin. Hänen oikea nimensä ei ole tiedossa, eikä edes hän itse tiedä sitä.

−
==Sain ja Shinin kirja==
 
−
 
−
Sai kantaa selässään reppua, joka pitää sisällään pienen kirjan. Kirja kertoo kahden pojan tarinan, jotka ovat Sai itse ja hänen veljensä Shin. Jos kirjaa aloittaa lukemaan etukannesta (huom. länsimaalaisittain), se kertoo Shinin tarinan, jos sen aloittaa (länsimaalaisittain) takakannesta, se kertoo Sain itsensä tarinan. Hahmot kohtaavat lopulta keskiaukeamalla, mutta Sain veljeä käsittelevä sivu on tyhjä, sillä hän unohti mitä siihen pitäisi piirtää. Myöhemmin oltuaan Naruton kanssa Orochimarun salaisella tukikohdassa, Sai viimein muistaa ja piirtää veljensä hymyilemässä ja pitämässä toista hahmoa kädestä. Se oli Sain ja hänen veljensä unelma, "taistella" yhdessä. Sai oli tehnyt kirjan aiemmat sivut ennen Shinin kuolemaa, mutta oli Rootin ankaran koulutuksen vuoksi unohtanut viimeisen sivun kuvan.
 
−
 
==Team Kakashi==
==Team Kakashi==
−
[[Kuva:Sai Vapaa-aika.JPG|left|thumb|200px|Sain siviiliasu, jota hän käyttää vapaa-aikanaan.]][[Danzou]] määräsi Sain korvaamaan Uchiha Sasukea Team Kakashiin. Sai ei tunteettomuudestaan johtuen tule kovinkaan hyvin ryhmänsä jäsenten kanssa toimeen, ei varsinkaan Naruton.
+
[[Danzou]] määräsi Sain korvaamaan Uchiha Sasukea Team Kakashiin. Sai ei tunteettomuudestaan johtuen tule kovinkaan hyvin ryhmänsä jäsenten kanssa toimeen, ei varsinkaan Naruton.
Hän sai kaikkien tietämättä Danzoulta salaisen tehtävän tehdä kontakti Orochimaruun ja näin päästä tämän oppilaaksi. Tämän operaation takana vaani pääidea, eli Orochimarun käyttäminen pääsyyn Sasuken lähelle ja myöhemmin Sasuken tappaminen. Sai ei kuitenkaan tappanut Sasukea, sillä hetket Team Kakashissa olivat muuttaneet häntä paljon, ja hän alkoi kiintyä yhä enemmän ja enemmän tiimiinsä, ja hänen tunteettomuutensa alkoi pikkuhiljaa rapista pois.

Epäonnistuttuaan Sasuken tappamisessa ja yhdistettyään voimansa Naruton kanssa Sasuken takaisintuomiseksi Sai jää pysyvästi Team Kakashin jäseneksi.
Epäonnistuttuaan Sasuken tappamisessa ja yhdistettyään voimansa Naruton kanssa Sasuken takaisintuomiseksi Sai jää pysyvästi Team Kakashin jäseneksi.
 +
==Sain ja Shinin kirja==
 +
 +
[[Kuva:Sai Vapaa-aika.JPG|left|thumb|200px|Sain siviiliasu, jota hän käyttää vapaa-aikanaan.]]Sai kantaa selässään reppua, joka pitää sisällään pienen kirjan. Kirja kertoo kahden pojan tarinan, jotka ovat Sai itse ja hänen veljensä Shin. Jos kirjaa aloittaa lukemaan etukannesta (huom. länsimaalaisittain), se kertoo Shinin tarinan, jos sen aloittaa (länsimaalaisittain) takakannesta, se kertoo Sain itsensä tarinan. Hahmot kohtaavat lopulta keskiaukeamalla, mutta Sain veljeä käsittelevä sivu on tyhjä, sillä hän unohti mitä siihen pitäisi piirtää. Myöhemmin oltuaan Naruton kanssa Orochimarun salaisella tukikohdassa, Sai viimein muistaa ja piirtää veljensä hymyilemässä ja pitämässä toista hahmoa kädestä. Se oli Sain ja hänen veljensä unelma, "taistella" yhdessä. Sai oli tehnyt kirjan aiemmat sivut ennen Shinin kuolemaa, mutta oli Rootin ankaran koulutuksen vuoksi unohtanut viimeisen sivun kuvan.
 +
==Persoona==
==Persoona==
Sai on lähes tunteeton ja ei osaa hymyillä aidosti (vaikkakin hän suokin ärsyttävän usein ylipirteitä ja läpinäkyviä tekohymyjä) mutta Sai on myös hymyillyt aidosti, kun muisti mitä hänen piti piirtää veljensä Shinin ja hänen yhteiseen kirjaan (piirros oli hänen ja veljensä unelma) Orochimarun salaisessa piilopaikassa, jossa he olivat etsimässä Sasukea, mutta hän ei kuitenkaan kykene ymmärtämään kaikkea tunteiden tuomia asioita. Hän yritti luoda siteitä muihin ihmisiin Sasuken vapautusyrityksen jälkeen tajuttuaan tehtävän aikana ystävyyden merkityksen. Suhteisiin pyrkiessään hän alkoi antaa muille ihmisille lempinimiä, esimerkiksi [[Sakura]]a hän kutsui 'vanhaksi akaksi', [[Ino]]a 'neiti Kauniiksi'  ja [[Chouji]]a 'läskiksi' (Naruto sanoi Saille, että lempinimet syntyvät luonnollisesti itsestään ja ne kuvaavat ko. henkilöä). Tämän seurauksena ihmiset alkavat loitontua Saista entistä enemmän. Huomattuaan lempinimihankkeensa epäonnistuneen Sai yrittää olla mahdollisimman ystävällinen ja avulias. Tämäkään ei mene niin hyvin kuin voisi olettaa, koska Sai on lähes kyvytön tulkitsemaan sosiaalisia tilanteita.