Ero sivun ”Uchiha Sasuke” versioiden välillä
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Sasuken design toi Kishimotolle enemmän ongelmia kuin mikään muu ''Naruton'' hahmo. Hänellä ei ollut aluksi kunnon ajatusta siitä, millaiset kasvot Sasukella olisi, ja hän teki lukuisia kokeiluja vain todetakseen, että hänen piirtämänsä Sasuken kasvot tekivät Sasukesta liian vanhan ja kypsän näköisen, olihan hahmon tarkoitus olla Naruton ikäinen. Kun Kishimoto sai lopulta luotua sopivat kasvot Sasukelle, hän alkoi työstää hahmon vaatteita. Alun perin Sasukella oli kaulakoru ja erilaisia nauhoja raajoissaan, koska Kishimotolla oli tapa piirtää mahdollisimman paljon pieniä koristeita hahmoille. Hän kuitenkin yksinkertaisti Sasuken vaatteita, koska pienten tilpehöörien piirtäminen toisi vain valtavan piirtourakan viikoittain esiintyvälle mangalle ja koska vaatteiden yksinkertaisuus olisi toisaalta myös lisävastakohta Naruton vaatteille. | Sasuken design toi Kishimotolle enemmän ongelmia kuin mikään muu ''Naruton'' hahmo. Hänellä ei ollut aluksi kunnon ajatusta siitä, millaiset kasvot Sasukella olisi, ja hän teki lukuisia kokeiluja vain todetakseen, että hänen piirtämänsä Sasuken kasvot tekivät Sasukesta liian vanhan ja kypsän näköisen, olihan hahmon tarkoitus olla Naruton ikäinen. Kun Kishimoto sai lopulta luotua sopivat kasvot Sasukelle, hän alkoi työstää hahmon vaatteita. Alun perin Sasukella oli kaulakoru ja erilaisia nauhoja raajoissaan, koska Kishimotolla oli tapa piirtää mahdollisimman paljon pieniä koristeita hahmoille. Hän kuitenkin yksinkertaisti Sasuken vaatteita, koska pienten tilpehöörien piirtäminen toisi vain valtavan piirtourakan viikoittain esiintyvälle mangalle ja koska vaatteiden yksinkertaisuus olisi toisaalta myös lisävastakohta Naruton vaatteille. | ||
| − | [[Kuva:Sasuke S Iso.JPG|thumb|right|200px | + | [[Kuva:Sasuke S Iso.JPG|thumb|right|200px|.]]Yhä edelleen Sasuke on Kishimoton mielestä kaikkein vaikein piirrettävä, ja hän tekee Sasuken piirtämisessä usein virheitä. Siitä huolimatta Kishimoto on itse kertonut, että hän pitää eniten Sasuken piirtämisestä ja on kenties siksi suunnitellut tälle enemmän asuja kuin ainoallekaan muulle ''Naruton'' hahmolle. |
Sasukella on esitetty mm. seuraavia vaatteita: | Sasukella on esitetty mm. seuraavia vaatteita: | ||
