Haruno Sakura

Naruto.fi Wikistä
Versio 30. huhtikuuta 2009 kello 18.26
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Profile.gif Tämä sivu kuuluu Wikin hahmoihin
Haruno Sakura
Sakura uusi.jpg
© Masashi Kishimoto
Ikä (Naruto): 12-13 vuotta
Ikä (Shippuuden): 15-16 vuotta
Sukupuoli: Nainen
Silmien väri: Vihreät
Ninja-arvo: Jakso 1: Ninja-oppilas
Jakso 2-220: Genin
Shippuuden: Chuunin
Elementti:
Ensi-esiintyminen: Jakso 1
Viimeinen esiintyminen: -

Haruno Sakura on Chuunin-tason ninja Konohan kylästä. Hän on ihastunut lukuisten muiden kylän tyttöjen tavoin Sasukeen ja pääsi riemukseen tämän kanssa samaan ryhmään. Yhtä paljon hän ei ilahtunut Naruton saamisesta tiimiinsä. Sakuran ryhmän jouninina toimi(i) Hatake Kakashi.

Tausta[muokkaa]

Sakura lapsena

Sakuralla ei ole kuitenkaan lapsuudessaan kovin suuria traumoja, toisin kuin mitä hänen tiiminsä pojilla, jotka molemmat ovat menettäneet vanhempansa. Sakuraa on kuitenkin kiusattu lapsuudessa hänen ison otsansa vuoksi, minkä vuoksi hän usein peitteli otsaansa hiuksillaan. (Iso otsa ei kuitenkaan näyttänyt myöhemmin haittaavan useita sarjan poikahahmoja, sillä esimerkiksi Lee ja Naruto ovat korvian myöten ihastuneet Sakuraan.) Joka tapauksessa Sakura tutustui myöhemmin itsensä ikäiseen Inoon, joka rohkaisi ja opasti häntä ja puolusti häntä kiusaajilta. Hän myös antoi Sakuralle nauhan, jolla hän sitoi otsahiukset pois Sakuran otsalta, jotta muiden huomio kiinnittyisi Sakuran söpömpiin piirteisiin huomiota herättävän otsapiilottelun sijasta. Inon opastuksella Sakurasta tuli aiempaa itsevarmempi ja suositumpi, ja Sakura toivoi, että hänestä tulisi samanlainen kuin Ino. Lopulta kävi kuitenkin niin, että molemmat tytöt iskivät silmänsä Sasukeen, ja heidän ystävyyssuhteensa murtui kilpailun tieltä. He alkoivat soimata taas toisiaan, ja Ino haukkui Sakuraa "otsatytöksi" samalla kun Sakura soimasi häntä "Ino-possuksi".

Sakuran vanhempia ei ole koskaan näytetty, mutta hänen äitinsä ääni on kuultu jaksoissa 3, 55 ja 83.

Luonne[muokkaa]

Sakura ennen aikahyppyä

Sarjan aikana Sakuran luonnetta peilataan lähinnä suhteissa hänen tiimitovereihinsa Sasukeen ja Narutoon. Sarjan alussa Sakura oli korviaan myöten ihastunut Sasukeen (kuten liki kaikki tytöt heidän luokka-asteellaan) ja inhosi lapsellista Narutoa. Ihastus Sasukeen on säilynyt koko sarjan ajan (vaikkakin Sakura on oppinut Sasuken todellista persoonaa pelkän "coolin neron" ulkokuoren asemesta), mutta suhde Narutoon on muuttunut halveksunnasta lujaksi ystävyydeksi.

Ennen aikahyppyä Sakura oli älykäs tyttö, mutta hän epäröi taisteluissa, koska hän ei usko olevansa yhtä vahva kuin tiiminsä pojat. Vaikka hän ei kestävyydeltään tai fyysisiltä voimiltaan olekaan ryhmänsä poikien tasolla, chakran kontrolloinnissa hän on heitä huomattavasti parempi. Tätä taitoa hän pystyy myöhemmin hyödyntämään monimutkaisissa jutsuissa, joita käytetään erityisesti lääketieteessä. Sarjan alussa Sakura oli hyvin äänekäs, mutta melko ujo tyttö, eikä hän yleensä uskaltanut paljastaa oikeita tunteitaan tai mielipiteitään asioista.

Sakura on aikahypyn aikana kehittynyt vahvaksi ninjaksi, vaikkakin Naruto totesikin juuri aikahypyn jälkeen, että Sakura ei ole muuttunut yhtään (mistä jo hieman naisellistunut Sakura pahastui). Sakuran luonne on myös muuttunut entistä paljon itsevarmemmaksi. Hän uskaltaa nyt sanoa mielipiteensä ja olla se mitä on sitoutumatta esimerkiksi Sasuken käyttäytymismalleihin.

Lääkintäninjan ura[muokkaa]

Aikahypyn aikana Sakura on onnistuneesti selviytynyt chuuninkokeesta. Hän pääsee Tsunade-saman opetukseen[1] ja kehittyy hyvin taitavaksi lääkintäninjaksi. Tyttö oppii myös käyttämään Tsunaden erikoistekniikkaa, jossa kasataan käsivarteen suuri määrä chakraa ja vapautetaan se lyönnin yhteydessä. Shippuudenissa on useaan kertaan mainittu Sakuran mahdollisesti kehittyvän taitavammaksi ninjaksi kuin Tsunade.

Underconstruction.png Osion sisältö on puutteellinen
Voit auttaa Wikin laajenemista tarkentamalla artikkelia. Artikkelin muistiinpanoja saattaa löytyä tarkistuslistasta

Sisäinen Sakura[muokkaa]

Siirretty omalle sivulleen

Triviaa[muokkaa]

  • Sakuran syntymäpäivä on 28. maaliskuuta.
  • Sakuran nimi on sanaleikki. Hänen etunimensä Sakura tarkoittaa suomennettuna "kirsikankukkaa" tai "kirsikan kukoistusta", jota vaalitaan varsinkin Japanissa. Haruno on suomennettuna "keväinen keto", mutta lausuttuna ääneen se voi myös tarkoittaa "kevään" (haru = kevät, no = genetiivin tunnus), eli japanilaisittain sanottuna "Haruno Sakura" tarkoittaisi "kevään kirsikankukkaa".
  • Shippuudeneissa Sakura on oppinut arvostamaan Narutoa enemmän, ja haluaa auttaa Narutoa Sasuken takaisin saamisessa
  • Sakura on 161cm pitkä ja painaa 45.4kg ( Shippudenissa )

Lähteet[muokkaa]

  1. ↑ Jakso 141


Keskeisimmät hahmot
Naruto, Sasuke, Sakura, Kakashi, Yamato, Sai, Iruka, Shino, Hinata, Kiba, Akamaru, Chouji, Shikamaru, Ino, Gai, Neji, Lee, Tenten, Kolmas Hokage, Jiraiya, Tsunade, Shizune, Orochimaru, Gaara, Kankurou, Temari